Tarinamme

Tarinamme

Lumoava Finlandilla on pitkä historia laadukkaiden jalometallituotteiden valmistajana. Vuosien aikana Lumoava Finland on kasvanut yhden miehen kultasepän verstaasta yhdeksi Suomen merkittävimmistä koruvalmistajista.

Lumoava Finland on suomalainen perheyritys, jolla on pitkä historia laadukkaiden jalometallituotteiden valmistajana. Vuonna 1942 perustettu Lumoava Finland on vahvasti ollut mukana luomassa suomalaista korukulttuuria jo usean vuosikymmenen ajan. Vuosien aikana Lumoava Finland on  kasvanut yhden miehen kultasepän verstaasta yhdeksi Suomen merkittävimmistä koruvalmistajista.

 

Kultapölyä sydämessä – Kultasepänliike E.Räsäsen tie Lumoava Finlandiksi

1900-luvun alun Kuopio on pieni puukaupunki. Sinne on muuttanut äitinsä ja sisartensa kanssa suutarin lapsi Eino, hento ja pienikokoinen poika. Elämä on niukkaa, leskeksi jäänyt äiti murehtii toimeentuloa. Olisikohan pojasta käsityöläiseksi kuten isästään? Ainakin räätälin ura katkeaa alkuunsa, kun puuron keitto ei suju räätälin rouvan toiveiden mukaan. Onneksi kaupungissa on kolmekin kultaseppää, joissa voi aloittaa oppipoikana.

Kultasepän työssä ei ole muuta hohdokasta kuin lopputulos. Itse työ on raskasta ja likaista, ja vasaroiden jatkuva kalke metallia vasten on myrkkyä kuulolle. Mutta nuori mies on löytänyt elämän loppuun kestävän uransa.

 

Aikanaan Eino menee naimisiin Berthansa kanssa. Hän on nyt paitsi aviomies, tuore isä ja jo osaava ammattimies, myös yritteliästä sorttia, niinpä hän lähtee osakkaaksi kollegoiden perustamaan Kultaseppä Taito Osakeyhtiöön. Yritys valmistaa enimmäkseen ”syömäneuvoja”, kuten aterimia siihen aikaan tavataan kutsua.

Sinnikkyys punnitaan

Syttyy kuitenkin sota, Taiton ovet suljetaan ja koneetkin siirretään väliaikaisesti varastoon. Tultuaan ikänsä puolesta rintamalta lomautetuksi Eino ostaa lainarahalla, 12 000 markalla,  kultasepänliikkeen, pienen mutta ikioman. Siellä aloittaa kultaseppäoppilas, hioja ja kiillottaja sekä apupoikana Einon esikoinen Pauli.

Työnteko ei sodan sekoittamassa maailmassa ole helppoa, kun ruokatarvikkeita säännöstellään ja materiaaleista on pulaa. Raaka-aineeksi on kelpuutettava romuhopea ja vaikka levyksi avattu tykinhylsy. Niukkuudesta huolimatta Eino yrittää parhaansa mukaan pitää huolta perheestään ja työntekijöistään. Kun isä sitten komennetaan työvelvolliseksi raskaisiin ja terveyden päälle käyviin linnoitustöihin, Pauli joutuu jo 17-vuotiaana ottamaan vastuut yrityksen hoitamisesta.

Lopulta koittaa rauhan aika, mutta vasta viimeisenkin sotakorvausjunan lähdettyä maa alkaa vapautua taloudellisesti ja henkisesti. Valuuttaa alkaa jo kertyä Suomeen, ja materiaalien hankkiminen maailmalta on taas mahdollista. Hyviä työntekijöitäkin löytyy, kun miehet ovat parannelleet sotavammansa kuka mitenkin ja palanneet työnhakuun.

Vaikka töitä on ja kauppamatkustajat ahkeroivat – liikkeet ostavat myyntitiskeihinsä miesten hopeisia kantasormuksia, silmälasi- ja savukekoteloita, alpakkalusikoita kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia – olot ovat pitkään alkeelliset. Verstaat ovat ahtaita ja meluisia, eikä sisävessoista voi kuin unelmoida. Välillä talviaamuisin koneet ovat kuuran peitossa. Tilaa hankitaan lisää vuokraamalla tai muuttamalla ajoittain osoitteesta toiseen, mutta raskaat ja entistä isommat koneet täyttävät taas nekin uudet neliöt. Samalla toki työkin muuttuu helpommaksi ja tehokkaammaksi.

Myyntiin syntyy ideoita ja Helsingin Kultaseppäkoulustakin on haettu oppia, suunnittelu ja markkinointi alkaa vähä vähältä muuttua tavoitteellisemmaksi. Uusia malleja kehitetään ja pohditaan niille nopeinta ja taloudellisinta valmistustapaa – työkalut ja stanssit kun pitää edelleen rakentaa itse. Tuotteet saavat näyttävämmät pakkaukset, ja asiakkaidenkin toiveet ja tarpeet alkavat kiinnostaa.

 

Saurumista Lumoava Finlandiksi

Einon kuoltua – äkillisesti ja liian varhain – lapset ja lapsenlapset tarttuvat yrityksen ohjaksiin ja alkavat luotsata sitä kohti modernisoituvaa maailmaa. Uusi, ajanmukainen toimitila, uusi nimi, houkuttelevat mallistot sekä viimeisimmät tuotantotekniikat nykypäivän 3D-tulostukseen asti. Mutta sitä ennen on pitänyt selviytyä myös devalvaatioista, kannattamattomista liikeideoista ja koko Suomen pysäyttäneestä lamasta.

Vaikeuksistakin huolimatta Kultasepänliike E.Räsänen on vuosikymmenien ajan ollut arvostettu kuopiolainen työnantaja ja tärkeä alan koulu monelle tulevalle ammattilaiselle. Siitä on tullut Saurum Oy, nyttemmin Lumoava Finland Oy. Sinnikkyydellä pienestä perheyrityksestä on tullut yksi Suomen suurimmista korualan yrityksistä ja samalla maailman pohjoisin korutehdas. Vastuullisuutta unohtamatta: käyttämästä kullasta 99 prosenttia ja hopeasta 93 prosenttia on kierrätettyä. Jopa tuotannossa syntyvä kulta- ja hopeapöly kerätään, prosessoidaan ja käytetään uudelleen.

Näistä on Lumoava Finland tehty – taidosta, sinnikkyydestä ja toisista huolehtimisesta. Ja kultapölystä.

Maailman pohjoisin korutehdas vuodesta 1942